Merten salaisuus: pulloposti

Kirjeiden kirjoittaminen missä muodossa tahansa on nykyään kadonnut taito. Se on monien mielestä surkuteltavaa, mutta pullopostin yhteydessä on menetetty lisäksi jotakin hassua ja oikukasta.

Paljon viestejä on kirjoitettu merivirtojen seuraamista silmälläpitäen. Tällaisissa tapauksissa viestissä pyydetään löytäjää merkitsemään täsmällisesti muistiin, missä ja milloin he tekivät löytönsä, ja ilmoittamaan sitten asiasta vastausosoitteeseen.

Pullopostin käyttäminen meren ymmärtämiseen on toki järkevää, mutta se ei oikeastaan onnistu vastaamaan meidän kaikkien päässämme olevia romanttisia käsityksiä siitä, mitä kirjeiden kuuluisi sanoa. Onneksi näihin kelluviin lähetteisiin kuuluu myös paljon jännittäviä ja henkilökohtaisia tarinoita, ja tarinoihin liittyvät ihmiset pitävät itseään yhtä onnekkaina kuin jos he olisivat löytäneet aivan yhtä vaikeasti yhytettävän jättipotin verkkokasinolla!

Kiintoisia pullopostitarinoita

Aloittakaamme uudesta ennätystapauksesta: hiljattain löytynyt 101-vuotias pullotettu viesti on nyt alansa virallinen epistola, sikäli kuin me tiedämme. Sen kirjoitti Richard Platz -niminen 20-vuotias nuorukainen vuonna 1913 ja nakkasi sen Itämereen luontoretken aikana. Kirje myös lopulta löytyi Itämerestä, ja sen löytäjä, kalastaja nimeltä Konrad Fischer palautti sen Platzin lapsentyttärelle.

Toinen tarina pullopostista luomassa yhteyttä edesmenneeseen isovanhempaan saapuu meille maapallon kääntöpuolelta. Geoff Flood käveli Uuden-Seelannin Ninety Mile Beachilla, kun hän löysi pullon, jonka sisältä löytyi viesti: ”Merellä. Voisiko tämän pullon löytäjä olla ystävällinen ja toimittaa tämän viestin sekä sen löytöpaikan ja -ajan alla olevaan osoitteeseen.” Viesti oli päivätty 17. maaliskuuta 1936.

Flood sai selville asiaa hiukan tutkittuaan, että kirjeen kirjoittanut H. E. Hillbrick oli kuollut vain muutamaa vuotta sen jälkeen, kun hän oli pudottanut sen veneensä laidan yli. Hänen lapsenlapsensa Peter löytyi kuitenkin vastaanottamaan viestin. Hän sanoi sen olevan ainut yhteys, joka hänellä enää oli isoisäänsä. Se osoittaa hyvin, millaista voimaa tällaisissa viesteissä saattaa olla.

Mitä pullopostien voimaan tulee, niin Dorothy ja John Peckham kokivat sen omakohtaisesti vuonna 1983. Pariskunta kirjoitti viestejä, joissa luki, että niiden löytäjän tulisi ottaa yhteyttä, työnsi ne sitten tyhjiin šamppanjapulloihin ja viskasi mereen risteilymatkalla Havaijiin vuonna 1979. Neljä vuotta myöhemmin he saivat kirjeen Thaimaan Songkla-maakunnassa elävältä Hoa Van Nguyenilta.

Van Nguyen yritti tuolloin paeta Vietnamin kommunistiselta sortohallinnolta, ja käytyään kirjeenvaihtoa Peckhamien kanssa jonkin aikaa hän kysyi, voisivatko he auttaa häntä. Pariskunta teki työtä maahanmuuttoviranomaisten kanssa helpottaakseen Van Nguyenin ja hänen perheensä siirtymistä Yhdysvaltoihin.

Toinen perhetarina, joskin vailla yhtä onnellista loppua, kertoo Mauricesta, 13-vuotiaasta ranskalaisesta pojasta, joka kuoli. Emme tiedä miten, mutta tiedämme, että hänen äitinsä käytti matkaansa Englannin kanaalin poikki eräänlaisena katarttisena kokemuksena, joka panisi päätepisteen yhdelle elämänvaiheelle. Sioux Peto löysi kirjeen eräältä Kentin rannalta muutamaa viikkoa sen jälkeen, kun se oli heitetty veteen, ja pyysi kirjailijaystäväänsä Karen Liebreichia kääntämään sen.

Sydäntä särkeviin sanoihin kuuluivat sellaiset kauniit ilmaisut kuin: ”Anna anteeksi, etten osannut varjella sinua kuolemalta. Anna anteeksi, etten onnistunut löytämään oikeita sanoja sinä kauheana hetkenä, kun valuit pois sormieni välistä.”

Liebreich yritti parin seuraavan vuoden aikana löytää kyseisen äidin, mutta hänellä ei ollut onnea. Hän kirjoitti tarinasta kirjassaan The Letter in the Bottle, ja muutamaa vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen Mauricen äiti sai lopulta yhteyttä häneen. Taas kerran tällainen henkilökohtainen pulloposti voi yhdistää ihmiset toisiinsa aivan poikkeuksellisin tavoin.

Intohimona kirjeenkantajapullot

Vaikka pullopostin löytämistä saattaakin pitää aivan uskomattomana sattumana – mitä se onkin – ei ehkä tule heti mieleen perustaa innokkaiden asianharrastajien verkkoyhteisöä – mutta siinähän juuri piileekin Internetin kauneus!

World Wide Web on antanut meille mahdollisuuden ottaa yhteyttä muihin samoista asioista kiinnostuneisiin riippumatta siitä, missä päin maailmaa olemme, ja se pätee oikein hyvin pulloista löytyviin epistoloihin. Lukija pystyy ruokkimaan mielenkiintoaan tällaisia menneiden aikojen tilannekuvia kohtaan ja saattaa jonakin päivänä pystyä kertomaan muille myös oman tarinansa.