Myyttejä joukkuemaskoteista – hyvät, pahat ja ihan vain oudot

Phillie Phantic – maskotti siipiveikkona
Lähde: Pixabay

Suomen sanan ”maskotti” tulee ranskan onnenkalua tarkoittavasta sanasta mascotte. Sanaa käytettiin Englannissa viimeistään 1880-luvulle tultaessa varsinaisessa merkityksessään koristeena tai talismaanina, joka tuo talolle onnea, mutta armeijan rykmentit olivat alkaneet ottaa pässejä, vuohia ja muita pieneläimiä maskoteiksi jo sitäkin aiemmin. 1900-luvun alun Yhdysvalloissa myös urheilujoukkueet alkoivat käyttää eläinmaskotteja ”tuomaan joukkueelle onnea” peleissä ja kisoissa, ja nykyisin monet uskovatkin, että tällaiset oudot otukset parantavat joukkueen voitonmahdollisuuksia.

Vähän niin kuin joillakin verkkokasinoiden ystävillä on onnenkalu tietokoneen päällä tai niin kuin jotkut pukeutuvat onnenkalsareihinsa lottoarvonnan ajaksi, myös urheilumaskoteista on tullut tunnussymboli, johon joukkueet ja fanit luottavat.

Elävien eläinmaskottien hyödyt ja riskit

Yksi varhaisimmista yhdysvaltalaisista urheilukokoonpanoista, joilla oli oma maskottinsa, oli baseballjoukkue Chicago Cubs – aluksi täytetty nallekarhu ja myöhemmin ihka elävä karhunpentu. Koska hyvin monet joukkueet ovat lainanneet nimensä vaarallisilta petoeläimiltä, villitys jäi kuitenkin varsin pian pois muodista, ja niin alkoi aikakausi, jolloin maskotteja esittävät eläimiin löyhästi perustuviin, hullunkurisiin asuihin pukeutuneet ihmiset.

Los Angelesin kisat vuonna 1932, ensimmäiset kesäolympialaiset, joilla oli epävirallinen maskotti, käyttivät niin ikään elävää eläintä teemanaan: herttaista skotlanninterrieriä nimeltä Smokey. Virallisissa asiakirjoissa sitä ei ole tunnustettu, mutta siitä kyllä löytyy kuvia ”virallisen maskotin” takissaan.

Grenoblen talviolympialaisissa vuonna 1968 debytoi iloisesti hymyilevä hiihtäjä Schuss, ja niin syntyi suuntaus luoda maskotteja, jotka sopisivat hyvin kaupallistettaviksi leluiksi. Suurimmalle osalle urheilujoukkueita ja tärkeitä kansainvälisiä urheilutapahtumia elävät eläinmaskotit ovat nykyisin aivan liian arvaamattomia riippumatta siitä, ovatko ne vaarallisia vai sööttejä.

Poikkeuksiakin löytyy vielä, esimerkiksi NFL-joukkue Denver Broncos Yhdysvaltojen Coloradossa: sen maskotti Thunder on puhdasverinen valkoinen arabialainen ori. Joukkue on itse asiassa edennyt jo Thunder III:een: hevosen ikääntyessä ja hallavoituessa hallavoitumistaan se vaihdetaan nuorempaan, mutta identtiseen harmaaseen oriin.

Kun asiat menevät pieleen ja näyttävästi

Joskus maskotin asu menee pahimmalla mahdollisella tavalla pieleen jossakin konseptin, piirustuspöydän ja toteutuksen välillä. Esimerkiksi sen jälkeen, kun Schuss debytoi Grenoblessa, Mexico City oli saman vuoden kesäolympialaisten isäntäkaupunkina ja käytti kyyhkystä ja jaguaaria epävirallisina maskotteina. Osoitus hyvästä mausta.

Kun Meksiko sitten vuonna 1986 oli jalkapallon MM-kisojen isäntämaana, vallalle oli päässyt perinne fantastisista, ”sarjakuvamaisista” maskoteista – ja ajatus jalapeñopippurista sombrerossa ja Meksikon maajoukkueväreissä kuulosti paperilla hyvältä. Se, mikä lopulta päätyi tallustelemaan ympäri stadionia silmät kiiluen kasvot täysin pimentävän sombreron jättämässä syvässä varjossa, oli lähinnä karmaiseva näky.

Samanlaisen pettymyksen tuotti Etelä-Afrikan Zakumi, vuoden 2010 jalkapallon MM-kisojen maskotti. Vihreärastaisen leopardin kliseinen virne oli melkein yhtä pelottava kuin Venäjän hiljattain paljastaman, vuoden 2018 kisojen maskotin. Silti nimenomaan olympialaiset ovat jotenkin onnistuneet innoittamaan maskottien suunnittelijat huonoimmilleen.

Kenties omalaatuisimmat olivat Wenlock ja Mandeville -hahmot Lontoossa 2012 – ja kisat olivat herättäneet huomattavaa hilpeyttä jo kuukausia aiemmin, kun niiden eriskummallinen logo julkaistiin. Mutta yritys opettaa historiaa kahdella olympialaisiin liittyvällä nimellä hävisi suunnittelijoiden hahmoille sälyttämien outojen, ilmatäytteisten kyklooppivartaloiden aiheuttaman vihaisen pöhinän sekaan.

Picassosta innoituksensa saanut, Barcelonian kesäolympialaisia vuonna 1992 somistanut kubistinen katalonianpaimenkoira Cobi ansaitsee myös kunniamaininnan. Se kylläkin näytti oikeasti hyvältä kaikessa painetussa materiaalissa – siis kaksiulotteisena. Sen sijaan nuket, lelut ja (voi hirvitys) isot ilmatäytteiset versiot, joissa kaikki kasvonpiirteet olivat kubistiseen tapaan yhdellä puolella päätä, olivat nyt vain täysin pielessä.

Yhdysvaltalaiset sankarit

Englantilainen jalkapallojoukkue Arsenal eli ”The Gunners” kokeili maskotikseen isoa, karvaista hirmuliskoa nimeltä Gunnersaurus. Espanjalaiskokoonpano Valencia ei halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi, vaan yritti samaa temppua karvaisella, jalkapalloa pelaavalla lepakolla. Vaikuttaa siltä, ettei nykyurheilussa kukaan Yhdysvaltojen ulkopuolella onnistuisi saamaan maskottejaan toistuvasti kohdalleen.

Joskin on pakko myöntää, että koska maskotit ovat vakiintuneet Yhdysvaltojen urheilun joka tasolle, niin kouluihin ja yliopistoihin kuin ammattilaisliigoihin, amerikkalaisillakin joukkueilla on reippaasti mahdollisuuksia joutua hakoteille – todistusaineistoksi riittänee banaanietana, joka tihkuu selkärangatonta, limaista ja keltaista taikavoimaa Santa Cruzin yliopiston urheilujoukkueisiin…

Monissa Yhdysvaltojen ammattilaisjoukkueissa maskotit ovat kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä asu. He ovat erinomaisia atleetteja ja akrobaatteja, jotka antavat mittaamattoman lisäpanoksensa yleisön pelinautinnon hyväksi. Niistä on tullut aivan omilla ansioillaan tähtiä, ja ne vaihtelevat herttaisen lapsiystävällisistä maskoteista, kuten New York Mets -joukkueen baseballpäisestä Mr. Metistä, hurjan sporttisiin akrobaatteihin, esimerkkinä Chicago Bullsin rakastettu koripalloikoni Benny the Bull.

Kukaan ei tiedä, mihin lentokyvyttömään lintulajiin Phillie Phanaticin muka pitäisi kuulua, mutta kyseinen suurisilmäinen tolvana on aina saanut yleisön villiintymään ulos ponnahtavalla vihreällä kielellään. Se on nykymaskoteista varmaan puhutuin.

Tuntuu siltä, että maskotit tuovat urheilufanit yhteen hyvin uudenlaisella tavalla, vaikka jotkut niistä ovatkin outoja ja hassuja (tai jopa levottomuutta herättäviä).

Lähteet: