Yksin syöminen uusin ruokatrendi

Ruoka-annosta kuvaamassa
Lähde: Pexels

Ruokakulttuuri elää jatkuvasti ja uusia ruokatrendejä syntyy ruokahifistelijöiden toimesta tämän tästä. Sosiaalisen median aikakaudella ihmiset ovat entistä tiukemmin kiinni älypuhelimissaan ja samalla normaali sosiaalinen kanssakäyminen on jäänyt vähemmälle. Kaukaisetkin kaverisuhteet saa hoidettua viestittelemällä. Sosiaaliset riennot kaveriporukalla ovat näin hieman laskussa ja tämä on johtanut uuteen ilmiöön – ihmiset syövät entistä enemmän yksin. Enää yksin illastavaa ei katsota vinoon, eikä yksinäistä syöjää välttämättä säälitä. Päinvastoin, sosiaalisesta elämästä taukoa hakevat saattavat ihastella yksin syövän itsevarmuutta, itsenäisyyttä ja rohkeutta.

Ravintolanpitäjät ovat luonnollisesti ottaneet soolosyömisen osaksi bisnesstrategiaansa. Jo nyt muun muassa Hollannissa, useissa ravintoloissa on yksin illastavia varten omat pienemmät pöydät paikassa, jossa on rauhaisaa. Muutos on luonnollinen ottaen huomioon väestöjakauman Euroopan metropoleissa, joissa asuu entistä enemmän yksineläjiä ja sinkkuja.

Markkina on potentiaalisesti suuri ja todennäköisesti kasvaa jossain vaiheessa osaksi normaalia ravintolakulttuuria. Toistaiseksi puhutaan kuitenkin vasta kourallisesta ravintoloita, jotka markkinoivat puhtaasti tämän trendin siivin. Se ei kuitenkaan estä ihmisiä toteuttamasta itseään ja ruokapaikkojen huomatessa yksinsyövien määrän lisääntyvän heidän tarpeitaan tullaan palvelemaan luonnostaan.

Miljöön päivityksen ei tarvitse olla suuri tehdäkseen vaikutuksen yksittäiseen ruokailijaan. Muutama pöytä lisää yksinsyöviä varten ja ehkä erotettu alue rauhallisempaan oloon on ensimmäinen vaihe, jonka jälkeen menua voi rukata monipuolisemmaksi. Ravintoloille sooloruokailu voi olla myös jättipotti, sillä yksin liikkuvilla on vapaampi aikataulu ja he näin käyvät syömässä todennäköisesti useammin kuin kavereiden tai kumppanin kanssa.

Yksinsyöminen ja Foodie-kulttuuri

Yksinsyömisessä ei ole kyse vain vatsan täyttämisestä, vaan foodiet hakevat elämyksiä. Usein uutta kokeilevat kulinaristit ovat myös valveutuneita ruoan laadun ja alkuperän suhteen. Kotimaisuus, luomuruoka ja mahdollisimman tuoreet raaka-aineet ovat avainasemassa myös yksinsyömisessä. Tämä on ymmärrettävää, sillä jos seuraa ei livenä pöydässä ole, kokemus ja viihtyminen on pitkälti kiinni ruoka-annoksesta. Sooloruokailu ei aina välttämättä ole eduksi, sillä tutkimuksien mukaan yksin aterioijat turvautuvat muita useammin pikaruokaan ja epäterveellisiin aterioihin.

Muutos sooloruokailuun on tapahtunut monesta syystä. Suurin yksittäinen tekijä on kiireinen elämänrytmi ja tätä myöden annosten pieneneminen. Nykyään ihmiset syövät monta kertaa päivässä, mutta pieniä välipaloja ja pienaterioita. Harva viitsii loihtia joka päivä täyttä päivällistä kotona. Samalla kun säännölliset rituaalit syömiseen liittyen ovat vähentyneet, kokeilunhalu on lisääntynyt. Muita syitä yksinsyöntiin on myös itsenäinen aktiviteetti ohessa. Monet selaavat aterian vieressä nettiä, chattailevat kaverin kanssa kännykällä, pelaavat jännittäviä casino-pelejä jättivoitto mielessä tai katsovat televisiota.

Muutamia vinkkejä ulkona yksin ruokailevalle

  1. Valitse paikka etukäteen. Satunnaisesti poimittu ravintola voi osoittautua pettymykseksi yksin ruokailevalle.
  2. Tutustu menuun etukäteen. Näin sormi ei mene suuhun paikan päällä.
  3. Aloita soolosyömisharrastus vaikka kahviloissa välipalalla ennen pidempää illastusta.
  4. Pukeudu rennosti. Yksin ruokailevan ei tarvitse olla tip-top seuraa varten.
  5. Ota mukaan ajanvietettä, kuten lukemista, niin laskua odotellessa aika ei käy pitkäksi.

Mikä foodie?

Foodie, eli ruokahifistely on rantautunut maailmalta suomeen 2010-luvun alussa. Some-kulttuuri ja television lukuisat ruokaohjelmat ovat kasvattaneet uuden sukupolven, joka osaa arvostaa syömisessä kokonaisuutta ja itse ravitsemuksen ulkopuolisia asioita. Syömiseen ja sen eettisiin vaikutuksiin kiinnitetään yhä enemmän huomiota ja omilla ruokailuvalinnoilla rakennetaan nyt identiteettiä. Tästäkin syystä yksinsyöminen voi kiehtoa rohkeaa ruokahifistelijää, sillä näin erottuu massasta ja voi tuoda omaan arkeensa hieman luksusta.

Ruokakulttuuria
Lähde: Pexels

Yksinsyöminen pintaa syvemmältä

Yksinsyöminen voidaan jakaa pääpiirteittäin kahteen kategoriaan – elämysateriointi ja tarveruokailu.

Elämysateriointi voidaan ajatella itsensä hemmottelemisella ja koska kaveria ei tarvita matkaan mukaan, ravintolaan tai kahvilaan on helppo lähteä milloin vain hetken mielijohteesta. Kotona vastaavasti omat mielipuuhat voi keskeyttää kun hiukoo ja taas jatkaa siitä mihin jäi – tai ottaa hiukopala työpisteen ääreen.

Itsenäistä tarveruokailua harjoitetaan myös perheissä ja paritaloudessa. Ateriat saatetaan valmistaa ennen seuraavaa päivää, jolloin esimerkiksi kotiin koulusta palaavat lapset ja nuoret voivat aterioida itsekseen. Samoin aamiainen syödään omaan tahtiin, jos perheenjäsenillä on kovin vaihteleva aikataulu.

Amerikkalaisia tilastotietoja yksinsyömisestä

46% prosenttia amerikkalaisista syö yksin joko aina tai suurimman osan aterioistaan.

Yksinsyömisen syyt:

44% liittyy perheessä ja kotitaloudessa liittyviin elämäntapamuutoksiin ja monipuolistuneeseen elämänrytmiin, joka on muuttanut aikatauluja.

32% syö nautinnosta, viihteen seuraamisen yhteydessä ja hakeakseen rauhaa.

15% aterioi oman aikataulun mukaan ollakseen töissään ja puuhissaan tuottavampi.

7% asuu yksin ja heillä ei ole ketään jakamassa ateriahetkeä.

2% kokee joukossa tai julkisesti syömisen ahdistavaksi eri syistä tai heidän on noudatettava erikoisdieettiä.